Community -tarinat

Gisela W. sanoo 63-vuotiaana vielä kerran kyllä elämälle. Hän ei halua vain antaa vapaa-aikansa mennä hukkaan, vaan käyttää sen tietoisesti asioihin, jotka tuottavat hänelle iloa. Hän on suuri jalkapallofani ja käy säännöllisesti stadionilla kannustamassa innokkaasti suosikkijoukkuettaan. Hän ei nauti vain pelistä, vaan ennen kaikkea ilmapiiristä ja fanien yhteenkuuluvuudesta, joka tempaa hänet mukaansa joka kerta yhä uudelleen. Mutta jalkapallo ei suinkaan ole hänen ainoa intohimonsa: suurena musiikin ystävänä Gisela käy säännöllisesti konserteissa ja nauttii suosikkiartistiensa live-esityksistä. Hänen mottonsa tuleville vuosille on: mene ja tee – elämällä on paljon tarjottavaa vielä iäkkäänäkin.

Karin-Eva W. kertoo ajastaan tulevana äitinä. Hän oli lukion opettaja ja oli jo ottanut vastaan työpaikan koulussa tullessaan raskaaksi. Miehensä tuella hän päätti haluavansa palata työelämään tyttärensä syntymän jälkeen. Vuonna 1966 tämä valinta oli yhteiskunnallisten normien vastainen. Tuohon aikaan useimmat äidit jättivät työelämän ja ryhtyivät kotiäideiksi. Karin-Eva kuitenkin palkkasi päivähoitajan ja onnistui vaikeissa olosuhteissa – ilman vanhempainvapaata ja hyviä päivähoitopalveluja – tasapainoilemalla työn ja äitiyden välillä. Hänen nykyinen mielipiteensä tilanteesta on, että se oli aikaa täynnä onnea ja tappioita, kaikkine ylä- ja alamäkineen. Mutta ennen kaikkea hänen päätöksensä oli päätös uuden elämän puolesta.

Ria V. rakastaa käsitöitä; mieluiten hän ompelee ja työskentelee kaikenlaisten kankaiden parissa. Harrastuksesta kehittyi ajan mittaan todellinen hyväntekeväisyysprojekti, sillä Ria halusi intohimonsa avulla tehdä jotain hyvää ja vaikuttaa myönteisesti ympäristöönsä. Hän valmistaa vanhoista villahuovista erittäin tarkasti kauniisti koristeltuja pieniä takkeja ja pehmoleluja vauvoille sekä taidokkaita maljakonpäällisiä. Hän myy pieniä taideteoksiaan paikallisilla markkinoilla, joilla ne ovat saaneet paljon suosiota. Koska lasten hyvinvointi on hänelle erityinen sydämen asia, hän lahjoittaa koko tuoton Ukrainan hädänalaisille lapsille – Rialle tämä tarkoittaa kaunista yhdistelmää luovuutta ja myötätuntoa.

Carmen E. asuu miehensä kanssa Augsburgissa. Eläkkeelle jäätyään tämä kolmen lapsen äiti on työskennellyt vapaaehtoisena paikallisessa Punaisen Ristin myymälässä. Siellä otetaan vastaan hyväkuntoisia tavaralahjoituksia ja myydään niitä edullisesti eteenpäin tarvitseville ihmisille. Saaduilla tuloilla Punainen Risti rahoittaa lukuisia sosiaalisia projekteja alueella. Joka keskiviikko Carmen huolehtii kirpputorin toiminnasta ja hoitaa suurella innolla tavaroiden vastaanottoa, lajittelua ja myyntiä. Tämän sosiaalisen projektin kautta hän on löytänyt vahvan yhteisön, joka merkitsee hänelle paljon. Erityisesti häntä ilahduttaa säännöllinen kosketus muihin ihmisiin, ja hän on kiitollinen voidessaan auttaa näin.

Kahden historianopettajan tyttärenä Sybille N. on aina ollut kiinnostunut arkeologiasta. Hän kuitenkin toteutti pitkäaikaisen haaveensa vasta eläkeiässä ja osallistui vuonna 2020 kulttuurimatkalle Israeliin. Se järjestettiin Chemnitzin arkeologisen museon, jossa hän oli työskennellyt vapaaehtoisena jo muutamien vuosien ajan, erikoisnäyttelyn puitteissa. Aluksi hän suhtautui matkaan hieman epäillen, mutta alkuvaiheen epävarmuus vaihtui nopeasti innostukseksi erilaisia kulttuureja ja uskontoja kohtaan, joihin hän tämän matkan aikana tutustui. Vaikka hän ei ole uskonnollinen ihminen, hän koki Itkumuurilla hengellisen kokemuksen, jota hän muistelee edelleen hämmästellen. Koronapandemian vuoksi matka täytyi päättää etuajassa. Siitä huolimatta se oli Sybillelle yksi hänen elämänsä merkittävimmistä seikkailuista.

Patikoin kuukauden ajan Pyhän Jaakobin pyhiinvaellusreitillä (Saint Jean Pied de Portista Santiago de Compostellaan ja edelleen Finisterreen ja Muxíaan, yhteensä 900 km). Kuljin yksin mukanani vain rinkka ja vakaa päätökseni siitä, että uskaltaisin ottaa tämän askeleen. Minulle se oli rohkeustesti – reitin lisäksi uskaltauduin ennen kaikkea kokeilemaan sitä, miten kannan itseäni ilman luotettujen ihmisten tukea. Juuri siinä piili suurin voimavarani: tunne siitä, että pystyn tähän.

Jokainen päivä toi mukanaan uusia haasteita. Joskus sain apua vierailta ihmisiltä, joskus kävin yllättäviä keskusteluja, toisinaan tunsin vain ympäröivän luonnon rauhaa. Olen oppinut tulemaan toimeen vähemmällä – sänky, jotain syötävää, katto pään päällä – ja ymmärtämään, miten paljon se lisää tyytyväisyyttä.
Matkan aikana tuntemani kiitollisuus oli ylitsevuotavaa. Olin kiitollinen jaloilleni, jotka kantoivat minua. Olin kiitollinen kohtaamisista, jotka rikastuttivat elämääni – löysin ihanan ranskalaisen ystävän. Olin kiitollinen hiljaisuudesta, joka valaisi sisintäni.

Todella tärkeää minulle oli myös kiitollisuus siitä, että minulla on ihana perhe, joka rakastaa ja kunnioittaa minua. Pyhän Jaakobin pyhiinvaellusreitti ei ole pelkkä vaellus, vaan matka omaan sisimpään. Jos harkitset reitin patikointia: se kannattaa. Palaat muuttuneena ihmisenä – olosi on kevyempi, selkeämpi, kiitollisempi.

Tule mukaan muotiyhteisöömme

Oletko bloggaaja tai vaikuttaja tai kirjoitatko mielelläsi kolumneja?
Tule sinäkin osaksi yhteisöämme ja kerro meille, mikä sinua liikuttaa.
Lähetä tätä varten yksinkertaisesti sähköposti osoitteeseen [email protected].
Odotamme innolla tarinoitanne!